Kun tarvitsen tietoa jostain asiasta niin käytän siihen
lähes aina Googlea. Se on mielestäni aika viisas tarjotessaan
hakutuloksia. Aiemmin kuvittelin, että ensimmäisinä hakutuloksissa on
aina parhaat sivut. Mutta sitten Heikki selvitti minulle asiaa
tarkemmin, kertoi Google mainos ja hakukoneoptimointi -nimisistä
asioista. Nuo olivat minulle yhtä vieraita asioita kuin se yksi nainen,
kun kerran meinasin saada vierasta naista. Mutta juuri ennen aktia se
esitteli itsensä, joten lähdin saman tien kotiin, koska halusin saada
nimenomaan vierasta naista.
Mutta takaisin asiaan. Heikki kertoi, että Google mainokset ovat niitä
laatikoita hakutulossivun yläreunassa ja oikeassa reunassa. Aina kun
klikkaan itseni tällaisen Google -mainoksen kautta johonkin sivulle
niin sivun omistaja maksaa siitä hakukoneelle.
Hakukoneoptimointi hinta on yleensä pienempi kuin Google mainonta
hinta. Hakukoneoptimoinnissa tehdään toimenpiteitä, joilla sivuja
nostetaan ylemmäksi Googlen hakutuloksissa.

- Netin hyötypalveluita, suosittelemme -
Miten siellä Googlessa oikein niitä sivuja järjestellään
hakutuloksiin ? Isolla rahallako pääsee näkymään kärkipaikoille ?
Vai valitseeko joku ihminen aina, mitä tuloksia Google näyttää ?
Ei se ihan niin mene. Tietysti rahalla saa Google mainoksia näkyviin,
mutta jokainen klikkaus maksaa mainostajalle. Luonnollisissa
hakutuloksissa eli orgaanisessa haussa voi näkyä ilman ison rahan
sijoitusta. Pitää tuntea Googlen algoritmi, jotta pääsee
kärkipaikoille.
Hakukoneoptimointi tarkoittaa nettisivujen parantelua, millä saavutetaan parempi sijoitus hakukoneen hakutuloksissa. Ne,
jotka tuntevat Google näkyvyyden salat, pystyvät nostamaan sivuja
etusivun parhaille paikoille näkyviin. Sattumaltahan ei tietyt sivut
ole aina kärjessä hakutuloksissa.
Google optimointi eli hakukoneoptimointi on nippu toimenpiteitä, joilla nostetaan nettisivun sijoitusta hakutuloksissa tietyillä hakusanoilla.
Joskus puhutaan musta hattu -optimoinnista ja sen vastakohtana valkoinen
hattu -optimoinnista. Ensin mainittu on lähinnä spämmäystä, jonka
Google hyvin pian huomaa ja voi jopa poistaa tällaiset sivut kokonaan
hakutuloksista. White Hat -tyyli taas on asiantuntevan tekijän tapa
nostaa sivu fiksusti kärkipaikoille ja saavuttaa pitkäaikaisia
tuloksia.
Hakukoneoptimointia
Monesti hakukoneoptimointi jaetaan kahteen ryhmään.
Ihan kaikkea ei onneksi tarvitse itse osata tai opetella. Monet
yritykset tekevät hakukoneoptimointia kohtuullisella korvauksella ja
silloin voit olla varma, että homma tehdään alusta asti oikein ja
saat varmasti myös tuloksia Google
optimointi projektissasi. Moni aloittelija kuitenkin sortuu monesti
perusvirheisiin ja yrittää mennä siitä, missä aita on matalin.
Tällöin yleensä SEO eli Search
Engine Optimization
-tulokset jäävät aika vaisuiksi, pahimmassa tapauksessa sijoitus jopa
huononee Googlen hakutuloksissa.
|